“Olisikohan noloa jos farkkuni osaisivat puhua?”
- Brooke Shields

1930-luku
Farmarihousut tulivat toden teolla suurten massojen tietoisuuteen vasta 30-luvulla. USA:n uudeksi sankariksi nousi cowboy, lännenfilmien ikoni. Pukeutuminen  cowboyksi merkitsi autenttista pohjoisamerikkalaisuutta, ja John Wayne näytti elokuvayleisölle miten farmareita pidetään. Vuosikymmen näki eräitä mielenkiintoisia keksintöjäkin, useimmiten Leviksellä: 1935 heidän farkkujaan käytettiin Vogue-lehden naislukijoille suunnatussa muotiartikkelissa, seuraavana vuonna luotiin punainen kangaslappu josta näki jo kaukaa että jollakulla oli yllään 501:t ja 1937 muutettiin takataskujen niitit niin etteivät ne raapisi alla olevaa satulaa tai tuolia. Olkainnapitkin katosivat, mutta kaikki asiakkaat saivat setin ommeltavakseen elleivät he pärjänneet ilman henkseleitä.

1940-luku 
Toisella maailmansodalla oli sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia farkkukulttuuriin. Yhtäältä tuotanto väheni iankaikkisen materiaalipulan takia. Toisaalta amerikkalaissotilaat toivat mukanaan (ja päällään) farkkuja kun he kulkivat maailmalla. Sotilaista tuli eräänlaisia farkkulähettiläita ja he pitivät sinisiä housuja vapaa-aikoina eikä arkiunivormua. Siitä syystä farkut alettiin nähdä ennemmin vapaa-ajanhousuina kuin työhousuina, sekä ne liitettiin täysin  USA:han – unelmien maahan. Nelikymmenluvulla muutkin merkit alkoivat toden teolla kilpailla markkinoista Leviksen kanssa: Wranglersin “body fit”-farkut tuotiin markkinoille 1947.

1950-luku
Eritoten 50-luku on farmarihousujen vuosikymmen. Nythän tv ja elokuvateatterit alkavat näyttää leffoja joissa nuorisojengi protestoi jyrkkää vanhempien sukupolvea vastaan pukeutumalla denimiin (joka muuten merkitsee että itse kankaan kotipaikka on Ranskan Nîmes: “de Nîmes”). Marlon Brando, James Dean, Elvis Presley ja muut nuoret kapinalliset pukeutuvat tietenkin farmareihin, ja kun myynti ampaisee korkeuksiin yrittävät koulut monissa maissa kieltää housut koska ne kytketään ”vaarallisiin” filmi- ja poptähtiin. Naiset eivät yleensä pidä farkkuja, seksikkäänä poikkeuksena Audrey Hepburn ja Marilyn Monroe.

1960-luku
Nyt farmarihousuja aletaan nimittää farkuiksi [Suomessa myös jamekset]. Suuret ikäluokat omaksuvat sanan aiemman nimirunsauden asemesta: dongarit, denim waist overalls ja niin edelleen. Sana voi tulla ranskan “bleu de Gênes” (“genovan sininen”)-ilmauksesta, joka kuulostaa melkein samalta kuin “blue jeans” jos sen mumisee. Espanjassa farkut ovat vaqueros (“cowboys”) ja Kiinassa niuzaiku (“cowboy-housut”), ja juuri 60-luvulla heränneen hippi-kulttuurin cowboy-kytkentä on tärkeä syy farkkujen suosioon. Samaan aikaan antaa New Yorkin taidenäyttämö johtohahmonaan Andy Warhol farkkumuodille älyllisen vaaran hohteen. Warhol on noussut kahden farkkumuodin keulakuvaksi: toisaalta mustissa farkuissa ja nahkatakeissa rokkaavan Velvet Underground-lookin ja toisaalta myöhemmän siistin lookin, jossa farkkuihin yhdistettiin bleiseri, paita ja solmio.

1970-luku
Farkuista tulee samalla kertaa sekä pienemmät että suuremmat. Toisaalta niistä tulee niin tiukat että joudut makaamaan lattialla saadaksesi ne lantion yli, toisaalta ne laajenevat polvien alta antaakseen tilaa vallitsevalle saapasmuodille. Tiukat, alas levenevät farkut määräävät vuosikymmenen muodin, johon kuuluu myös erilaisia “psykedeelisiä” detaljeja kuten kirjailuja ja värikuvioita. Ruotsin  Gul & Blå myy kuuluisia Puss & Kram-farkkuja; 1976 ne maksavat noin sata kruunua. Kylmänsodan aikana farkkuja on erittäin vaikea saada rautaesiripun taakse jäävissä maissa – ja siksi ne ovat tosi suosittuja juuri siellä. 70-luvun lopulla tulevat punkin pillifarkut, jotka joskus pidetään koossa hakaneuloilla.

1980-luku
80-luvulla tunnetut vaatesuunnittelijat antavat siunauksensa farkkumuodille. Farkkumyynti ampaisee taas kerran korkeuksiin kun housut arvioidaan uudelleen, tällä kertaa suurten massojen mielivaatteesta myös hienostuneiden muotiprofiilien univormuksi. Aivan uusin hintalapuin astuvat farkut maailmaan jonka nimenä on “haute couture”.  Calvin Klein käyttää jo 1980 nuorta näyttelijää Brooke Shieldsiä ensimmäisessä farkkumainoksessaan. Mallit ovat tiukkoja ja usein kivipestyjä. Samalla mustat farkut nousevat taas suosioon.

1990-luku
90-luvulla farkkumuoti on täysin hyväksytty, ja nyt tapahtuu jotain mielenkiintoista: nuori väki ei voi enää kapinoida Levi’s 501:ssä koska heidän vanhempansa pitävät niitä yhä. Tästä seuraa että farkkumaailma joutuu löytämään itsensä uudelleen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Raveyleisö ostaa talonkokoisia farkkuja. GAP ja Banana Republic taas myyvät chinos- ja nikkarihousuja tavalla joka miellyttää vielä nuorempaa farkkukansaa. Farkkumuoti muuttuu nopeammin kuin koskaan kun drum & bass asetetaan grungea vastaan: yhdellä viikolla housujen pitää olla puoli metriä liian pitkät ja ne on käännettävä, seuraavalla viikolla ne tulee repiä kappaleiksi joita pidetään sortsien alla. Hiphopkulttuurin täysi läpimurto johtaa moniin “baggy”-farkkuihin joita roikotetaan melkein polvitaipeissa.

2000-luku
Uuden vuosituhannen alussa me kaipasimme paluuta alkuperäisiin arvoihin, samalla kun teknologian kehitys vaati modernien innovaatioiden tuloa farkku-maailmaankin. Levi’s tuo markkinoille “Engineered Jeans” jotka näyttävät aika “vintage”-luomuksilta, mutta niiden sanotaan olevan ergonomisesti suunniteltuja ja leikattuja uuteen ja parempaan tyyliin vartaloa myötäillen. Yritys liputtaa myös uuden RedWire DLX-mallin puolesta, joka on kehitetty erityisesti iPodin kantoa varten. Samalla farkkumuoti vaikuttaa itsestäänselvemmältä ja helpommalta kuin koskaan: poika voi kulkea tänään tiukoissa farkuissa ja tyttö pussittavissa farkuissa kenenkään ihmettelemättä.

Tule kernaasti kysymään meiltä JC:ltä jos haluat tietää nykyhetken trendeistä farkkumaailmassa!